sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannus

Nyt on Juhannus juhlittu ja vietetty. Kylläpä oli mukavaa kisailla ja poltella kokkoa. Perinteisissä merkeissä siis hyvien ystävien kanssa.


Juuri ennen Juhannusta syntyi ystävämme hevosille varsat, joista toisen "kummitädiksi" pääsin olemalla hiukan apuna ohjailemassa varsaa baariin. Reipas tammavarsa laukkaili jo pitkin karsinaa äidin ympärillä alle viiden tunnin ikäisenä.

Emäntä ja tammavarsa

Muutamaa päivää aikasemmin syntyi reipas ja isokokoinen orivarsa Tellulle -pian varsat jo pääsee tutustumaan toisiinsa :)

Tellu ja orivarsa
Täytyy vielä laittaa tähän kuva meidän "orivarsoista" joilla siis ikää nyt 14 vuotta :)
Puhutaan vaan välillä vieläkin meidän varsoista - ne on olleet yhdessä kaksivuotiaasta lähtien.

Hevi ja Aatu

Pentu sai sitten kutsumanimekseen Nikita - sopii hyvin tuolle pienelle naskalihampaalle! Pikkuhiljaa alkaa hetkittäin muistamaan että ihmisiä ei ole pakko purra koko aikaa...mutta varsinkin paljaat nilkat on herkkua!

Tänään käytiin lammella ekaa kertaa - ja voi että siellä oli kivaa!! Vettä on paljon enemmän kuin vesikupissa ja sielä pystyy kävelemäänkin!! Ensin vähän rauhallisemmin tutustuttiin veteen.



Sitten kun Nada ui kepin perässä, Nikita hyppäsi innoissaan Nadan perässä veteen ja kääntyi sitten ihmeissään takaisin - eihän siinä pystynytkään juosta pitkälle...kastuu kokonaan ja eihän veden alla pysty hengittämään...parempi oli mennä rantaan Nekun luo.Mutta jo hetken päästä uudelleen veteen koittamaan miten nyt käy - samalla tavalla :)




Nekku ei hirveän mielellään veteen mene - rantahiekassa tykkää kyllä kaivaa ja pyöriä. Eli viihtyy kuitenkin hyvin rannalla.



Nikita näyttää käyttävän nenää hyvin ja teinkin sille pienen makkararuudun. Hyvin nenä kävi ja otin sen pois nopeasti että mielenkiinto säilyy. Nikita on onneksi myös ahne, joten homma toimii! Saalisviettiä tuntuu myös löytyvän ja puruote on vähintäänkin pitävä kun rätti on suussa. Kunnon taistelu päälle vaan.



Ja täytyy vielä kiittää Charlottaa siitä että on jaksanut ahkerasti ulkoiluttaa pentusia! Muutama oma moka pissavahinko on käynyt sisään, mutta kertaakaan ei ole tullut isompia tarpeita sisälle!! Laitoinkin matot takaisin lattialle (ne jotka on mahtuu pesukoneeseen) jotta on mukavampi olla eikä pienet tassut liu'u niin kovasti.

Nyt on väsynyttä porukkaa - käytiin vanhempien koiratyttöjen kanssa vielä pitkällä lenkillä. Nekun tyylinäyte vielä hassusta nukkumisasennosta ;)



Niin ja Nikitan toinen korvakin pyrkii välillä  jäämään jo ylös!


keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Riihimäen näyttelyn kuvia ja videota

Nyt päivittelen viimeviikonlopun näyttelykuvia. Suurkiitokset Veralle Nadan hienosta esittämisestä!


ROP

Arvostelu:

Excellent size. Good topline. Good energetic movement with long step.
Very nice head.
Excellent proportions. Dark eyes. Correct bite.
Good parallel movement. Excellent coat quality.

Ja vielä video tapahtumasta picasassa :)

Riihimäen näyttely


Pentu tuli taloon

Eilen sitten Tampereen duunikeikan jälkeen lähdin ajelemaan Raumalle pentua hakemaan :) Aina se vaan on yhtä jännää! Siellä sitten tyttöset odotteli pihalla ja pentu joka mukaan lähti, teki aikalailla itse valinnan :)
Esitti kaikki parhaat puolensa =D

Siskokset
Amalia kasvattajalla


Tehtiin sjoitussopimus pennusta ja lopulta lähdettiin kohti Hyvinkäätä. Alkumatkasta vinkunaa ja syliin pyrkimistä, mutta sitten pentu rauhottui ja nukkui Toijalaan saakka. Siellä pysähdyttiin huoltoaseman isolle nurmikentälle ja siellä tuli heti pisut ja hetki jaloiteltiin. Sitten autoon takaisin,  muutama kanapala ja pentu totesi että tämä on tuttu paikka ja nukkui sikeästi kotiin asti.

Yksi väsynyt matkustaja


Reippaasti taas kotipihalla tutkittiin ja pissattiin ja sitten sisälle tutustumaan paikkoihin. Nekku ja Nada oli ihmeissään että mikä sieltä oikein tulee. Haistelut ja perässä seuraamista. Amalia (jonka kutsumanimestä ei olla vielä tehty lopullista päätöstä) lähti reippaasti tutustumaan paikkoihin ja ihmiset on ihania! Kaikki tervehdittiin pusujen kera!
Ruoka maistui hyvin.  Ja isommat tarpeetkin tuli hienosti ulos ja loppuaika ulkoilusta olikin hyvä roikkua lahkeessa ;)



Illalla kun kävin muiden kanssa lenkillä, muut perheenjäsenet jäi touhuamaan pennun kanssa ja käytti vielä kerran ulkona (n. yhdentoista aikaan). Rauhottui siihen keittiön matolle kun lapset katseli siinä telkkaria. Sitten käytiin nukkumaan ja herättiin aamulla puoli kahdeksan! Täydessä hiljaisuudessa meni koko yö. Uskomaton ipana! Pihalle ja kaikki tarpeet sinne =D

Nyt ollaan syöty ja ulkoiltu ja leikitty, jopa täyspitkään agility putkeen on tutustuttu! Kun mentiin siitä ohi, niin pyysin Nadaa menemään läpi ja pentu meni perässä! Ja se olikin niin kivaa että piti mennä monta kertaa!!





Mitä sä oikein teet?!

Jatkoa seuraa!!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tapahtumarikas viikonloppu

Olipas vauhdikas viikko ja viikonloppu! Siihen sisältyi agitreenejä sekä Nekun että Nadan kanssa, tulevan pennun isän treffaaminen, Nadan Riihimäen näyttelykäynti, jonka onneksi hoiti naapurin Vera (joka treenailee Nekun kanssa tottista), kummitytön rippijuhlat, pojan katoaminen stadissa kun känny katosi (kummatkin löyty!), siivoamista, mattojen poisto valmiiksi ja tietty ratsastusta.

Koiramaisuuksista hienoin juttu oli tietysti Veran ja Nadan esiintyminen Riihimäen näyttelyssä. Kaikki meni hienosti ja kotiin oli paljon tuomisia! Nada sai ensimmäisen SERTin ja oli ROP!!! :)
Kuva tulee hiukan perässä.

Kuje vaikutti mukavalta koiralta. Vauhdikas tapaus joka toimi hyvin niin agissa kuin tottiksessa. Upeeta seuraamista! Tässä pari kuvaa sateisesta tapaamisesta.

Kuje ja paras palkka

torstai 16. kesäkuuta 2011

Aloitusta

Ehkä on hyvä aloittaa bloggaaminen ihan oman muistinkin virkistämiseksi - muistaapahan sitten jälkikäteen mitä on tullut tehtyä :)

Esitelläänpäs sitten päähenkilöt.

Vanhin ja suurin - kohta 11v täyttävä dobceron herra (doberman-beauceron rakkauslapsi) viettelee leppoisia eläkepäiviä.

Nekku, Black Carambas Beretta on syksyllä 5v täyttävä musta kääpiösnautseri narttu. Nekun kanssa ollaan aloitettu agilitya harrastamaan ihan huvin vuoksi ja vauhtia sekä intoa riittää - ohjattavuus on vielä hiukan hakusessa kun ne esteet on niin valtavan kivoja!
Nekku KoiraNetissä

Nada, Jettyspoof's Schwartze Kurve on 3v täyttänyt musta snautseri narttu. Treenaillaan agilitya Hyvinkään Koiraurheilukeskuksella ja kisataan tällä hetkellä maksi2-luokassa HSKK:n riveissä. Siirtyminen maksi3:iin on ollut niin lähellä, mutta niin harmittavan kaukana. Nada on keksinyt että loikkaa puomin alastulokontaktin yli odottamaan minua maahan jotta voidaan jatkaa sitten matkaa yhdessä - tai joskus Nada edellä seuraavalle näkyvälle esteelle...snautserihuumoria parhaimmillaan ;)
Nada KoiraNetissä

Nada, Nekku ja Retu


Ensi viikolla on sitten laumaan liittymässä hollanninpaimenkoira narttu pentu, jolla vielä ei ole nimeä :)
Giftin ja Kujeen pennut
Pennun kanssa on tarkoitus harrastaa kaikenlaista - agilitya ja tottista...jotain PK-lajia - aika näyttää :)