maanantai 5. marraskuuta 2012

Lumi tuli, lumi meni

Olipa mukavaa hetken aikaa kun oli lunta! Vaikka ei paljoa, mutta sen verran että oli valoisampaa ja kuivempaa - koiratkin pysyivät huomattavasti siistimpinä.

Koirien kanssa on ollut samaa menoa kuin ennenkin = hakua, agia ja tottistelua.

Nada on ollut yllättävän hyvä agissa vaikka juoksut olivatkin - niinpä uskaltauduin ilmottautumaan JAU:n kisoihin ens viikonloppuna...kotikenttäetu :)
Ainakin yritetään pitää hauskaa niin jää hyvä mieli. Ollaan otettu välillä rataa medi esteillä ja välillä maksi. Mittailin taas kotona koiraa ja joka kerta sai sen alle 43cm - nyt aion kyllä pyytää uusintamittausta! Eihän Nadaa alunperinkään mitattu kuin kertaalleen maksiksi, kun oli niin "selkeesti" yli...siis vajaa puol senttiä. Mutta enpä tuolloin tajunnut koko aksailusta vielä juuri mitään, joten ei tullut mieleenkään kysellä sen enempää. Kyllä olis hienoa jos pikkuruisen Nadan saisi medeihin - mahdollisuudet paranis huomattavasti :)
Vaikka hyvinhän tuo liitelee maksi esteidenkin yli, mutta onhan ne 65cm esteet aikamoisia!
Medi esteillä alkuun aina hyppää valtavia loikkia kun ei heti tajua että vähemmälläkin pääsee yli ;) Hauska koira!!

Nekun kanssa ollaan juoksujen takia taukoiltu ja nyt taas ollaan muutaman kerran treenattu ja tauko teki hyvää!! Hakee kepit kumminkin päin täydestä vauhdista!! =D Nyt kun en vaan ala itse säätämään mitään niin hyvin menee. Ilmotin Nekunkin ens viikonlopun kisoihin ja sama periaate - pidetään hauskaa!

Nikitan kanssa käytiin möllitottiksissa harjoittelemassa vieraassa paikassa ja meni tosi hyvin!! Paikallamakuu täydellinen muuten, oma sydän vaan yritti jyskyttää tiensä läpi rintakehän. Mutta koira siis oli hienosti! Viereinen koira nousi ja liikkui, omistaja kävi luona ja puuhailivat siinä kaikenlaista mutta Nikita vaan katseli ja makasi! :)
Luoksepäästävyydestä sai 10+ ;) Antoi tuomarille märän pusun!
Liikkeet meni muuten hyvin - seuraaminen kiinni oli vielä vähän haahuilua, kun muut poistui kehästä ja kulkivat siinä kehän vierellä, mutta sekin parani ja irti seuraaminen oli tosi hyvä!
Muut liikkeet ok, sitten joku mielenhäiriö ja päätin etukäteen kertoa Nikitalle että nyt tulee este ja näytin kädellä eteenpäin. (koskaan ennen en ole näin tehnyt) Sitten koira sivulle ja "hyppy"! Koirahan hyppäsi ja suoritti eteenmenon =D Niinkuin sillä valmistelulla kuuluikin! Ei jäänyt ainakaan liian lähelle estettä seisomaan...heh

Sitten tästä innostuneen ajattelin että kaipa mä sitten voin mennä niihin virallisiinkin kokeisiin, kun kerran ovat omalla hallillakin. Mietin että ehkä ei vielä kannattais, mutta näkeepähän missä mennään. JOO, näki - ei valmiita!!
Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja ilmottauduttiin ja vähän pyörittiin siinä. Sitten koira autoon ja itse katsomaan kokeita. 5 ekaa koiraa meni paikkamakuuseen. Oletin heidän tekevän yksittäisliikkeetkin perään, mutta seuraavan ryhmän paikkamakuu olikin seuraavaksi ja mulla koira autossa. Juosten hain sen ja suoraan riviin keskelle. Ei mitään valmistelua...
Ja kukaan ei etukäteen kertonut kokeen kulusta mitään.
Nikita oli tosi hyvin, mutta noin 10s ennen ajan loppumista lähti häntä pystyssä hitaasti liikkeelle ja onneks tuli sit mun luo. Nollille siis meidän varmin liike :/
Sitten taas oli aikaa ja koira autoon. Ennen omaa vuoroa sitten vähän virittelyä ja Nikita oli tosi hyvin kuulolla ja teki hyvin töitä mun kanssa. Mutta kun mentiin kehään kaikki muuttui. MÄ jännitin niin paljon että koira ei pystynyt toimimaan mun kanssa. Se rauhotteli tilannetta ja ennakoi ym. Ihmetteli raukka varmaan tosissaan että mikä tää juttu nyt on! Vapaana seuraamisessa meni moikkaamaan tuomaria ja avustajaa joten siitäkin nolla.
Muutaman liikkeen mokasin itse kun liikuin ja muuten se vaan oli niin kaukana normista että kauempana ei vois olla.
Ei tulosta siis, mutta paljon kokemusta!
Seuraavana päivänä käytiin samassa paikassa tekemässä vähän, mutta kivaa! :) Nyt toimi taas hyvin, kun ite ei jännittänyt eikä ollut tietty muutakaan häiriötä. Saa koira kasvaa rauhassa ja edetään hitaasti ettei tehdä turhia virheitä joiden korjaaminen kestää kauan.

Agissa Nikita alkaa olla mukavasti ohjattavissa, keinu pitäsi ottaa ohjelmaan myös. Mutta ei pidetä kiirettä - alkaiskohan tää yksilö aikuistumaan joskus neljän vuoden paikkeilla ;)

Haku sujuu edelleen mukavasti, muutama tyhjä ollaan otettu ja välillä tosi helppoa, välillä vaikeampaa. Motivaatio tuntuu olevan kohdillaan ainakin!

Ei muuta kuin hyvillä mielin kohti uusia haasteita :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Sataa sataa ropisee...

Tänä kesänä ja syksynä on ainakin vettä satanut!! Välillä oikeen itseäänkin naurattaa kun kökkii keskellä metsää koiraa piilossa läpimärkänä ja ihan vapaaehtoisesti!! Hulluja on monenlaisia! =D



Nadan kanssa päätin käydä testaamassa että olisko kisakunnossa vaikka juoksu onkin ollut hetken aikaa sitten - no ei ollut...
Ekalla radalla ohjausvirhe tai koira vaan nyt niin kiinnostunut kontakteista ja meni puomille putken sijaan. Menin siitä jotenkin niin sekaisin etten osannut jatkaa vaan mentiin sitten muutaman hypyn kautta maaliin. Toka radalla muutaman esteen ali, muuten vielä jotenkuten kulki, mutta vikalla radalla ei hypännyt yhtään - en kyllä sitten yrittänytkään vaan menin ulos harjoitteluesteille kokeilemaan. Laskin esteitä ja aina vaan tuli ali - jopa riman ollessa niin alhaalla että se tuli mukaan. Lopulta oli varmaan 30cm ja hyppäshän se!!! Sit hirmu bileet pystyyn :) Ja muutama kerta vielä ja huima palkka!! Outoa kyllä - mistä se on keksinyt ton alitulon kun ei tähän asti koskaan treeneissäkään ole tullut ali - ekan kerran tuli esteen ali SM-joukkuekisoissa, mutta silloin se taisi olla vahinko :)
Ei tuo vaan toimi kahteen kuukauteen juoksun jälkeen.

Pidetään nyt sit kisataukoa ja katsotaan sujuuko treenauskaan. Sterilointi taitaa olla hyvä vaihtoehto tai sitten kerran vuodessa kolmen-neljän kuukauden tauko agista...

Nikitan kanssa ollaan päästy uuteen hakuryhmäänkin ja on ollut tosi kivaa! Tekee hyvää itselle ja koiralle, vieraita "ukkoja" ja uusia näkemyksiä! :)
Hyvin on likka edennyt edelleen - täytyy sitä tottista alkaa tosissaan hiomaan kuntoon.
Oltiin jo menossa möllitokoonkin, mutta jänistin jonossa ja treenailtiinkin vaan siinä sivussa ;)

Kohta meidän metsäpolkujen reunamilla ei ole enään pikku puita eikä juurakoita. Nikita hoitaa sen homman!





Esineruutuakin ollaan alettu harjoittelemaan. Nada on ihan super hyvä siinä ja tosi innoissaan. Nikita on myös innoissan ja tekee hyvin töitä, mutta mieluummin leikkisi löydöllään itsekseen ennemmin kuin toisi minulle ;)
Nekku taas ei oikein hiffannut hommaa - hauskaa sillä kyllä oli vaikka ei tiennytkään mitä oltiin tekemässä!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Syksy alkaa

Niin sitä taas pitää muistella monen kuukauden tekemiset ;)
Aikaa vaan on liian vähän että ehtisi usein kirjoittelemaan.

Hienot nimikoidut heijastinpannat :)

Nikitalla alkoi juoksut heinäkuun alussa ja vietettiinkin sitten lomaa kaikesta koko kuukausi - no, jotain pientä kotona tehtiin, mutta kevyesti vaan :) Neiti aikuistui huomattavasti ja yksi selkeä muutos on käyttäytyminen toisia narttuja kohtaan. Kun on paljon koiria, niin on oikein mallikoirakansalainen, mutta jos joku jää vähäksi aikaa haastamaan Nikitaa katseella, niin ottaa sen TODELLA henkilökohtaisesti ja reagoi nopeasti. Onneksi ei ole ensimmäinen eikä toinenkaan koira ja osaa jollakin tavalla lukea koiria ja ennaltaehkäistä asioita.
Ylivilkkaat höseltäjät myös ärsyttävät arvon neitiä, niille voi sanoa että käyttäytyisivät. Nyt kuulostaa siltä että Nikita on rauhallinen ja arvokas koira - no ei ole! Vilkas, energinen, saalistusviettinen, temperamenttinen, mutta osaa rauhoittua kun mitään ei tehdä.

Nikita 15kk


Nikitan kanssa hakumetsässä ollaan edistytty hyvin. Haukkuminen alkaa sujua - vielä vähän erikoista siellä keskellä metsää on haukkua ihmisiä, mutta keskilinjalla haukkuu jo oikein mallikkaasti!

Agissa otettiin rimoja vähän alaspäin ja otettiin vauhtia takaisin kuvioihin. Nyt taas ei ohjaaja meinaa pysyä mukana ja persauksiin vois laittaa taas pehmusteita kun koira palkkaa itseään turhautuessaan ;)
Kepit alkaa sujua jo - vielä on kujassa pieni väli ja nyt juoksen välillä mukana. Aikasemmin on ollut targetti edessä. Viime kerran pihatreeneissä kuvattu video:


Tottisteltukin ollaan taas häiriön alla ja otettiinkin tavoitteeksi parit möllitokot ja sitten oikeakin tokokisa vielä tän vuoden puolella. JOS ohjaajan hermorakenne sen kestää ja koira on sillä mallilla - siis JOS =D

Keväällä sitten BH ja MH ja ...

Aloitettiin uusi harrastuskin - canicross. Se jäi vaan lyhyeen tällä erää, kun perässä raahautujan selkä sanoi poks - toki jäi kaikki muukin harrastaminen hetkeksi, toivottavasti menee pian ohi!


Nada

Nadan kanssa pidettiin kisataukoa ja harjoiteltiin kontakteja. Sitten ekoihin kisoihin ja koira hyppi iloisesti kontaktien yli ihan kuin ei olisi koskaan treenattu niitä!!! Treeneissä meni niin hyvin, mutta kävi niin kuumana kisoissa että huh-huh!! No, eikun jatketaan harjoituksia. Juoksujakin odotellaan ja sitten tulee taas taukoa kisaamiseen. Treenata voidaan onneksi kotona edes vähän.
Osallistuttiin Nadan kanssa Uudenmaan Piirinmestaruuskisoihin Järvenpäässä 25.8. Nada oli hiukan "ilottomampi", mutta eteni kohtuullisesti. Ekalta yksilöradalta nollatulos!! Se oli hyppäri. Toinen rata oli agirata ja kontaktit meni tosi hyvin! Sitten päätin juosta lujaa takakaarteen kun oli helppoa hyppyä vaan, MUTTA unohdin kertoa koiralle etttä hyppisi myös esteet...huoh! Yksi kielto ja yliaikaa kun ehdittiin niin pitkälle esteen ohi.

Joukkueradalle startattiin ensimmäisenä ja Nadan olemus muuttui kokonaan. Tuli esteiden ali, ei vaan ensimmäisen vaan useiden. Keskeytin radan kun jokin oli selvästi vialla. Illalla alkoi juoksut ja koira oli ilmeisesti niin kipeä ettei enään voinut hyppiä. Raukka, olisi halunnut mutta ei pystynyt.

Tässä hyppyrata, kiitos Jenni Heini kuvaamisesta!




Nekun kanssa oltiin myös PiirM-kisoissa HSKK:n joukkueessa kun kolmosluokassa kisaavia minejä ei ollut tarpeeksi mukaan. Saatiin tulos, mutta kepeillä sählättiin ja tuli myös yliaikaa sen takia. Mutta, joukkueemme oli kolmas kaikista eli HSKK minit voitti pronssia!!! JEEE!!!


Nekku aksaa tosissaan :) Kuvaaja Timo Ruuttunen





tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kesä!

Aika harvakseltaan tässä nykyään tulee päiviteltyä tekemisiä. Tulee tehtyä niin paljon koko ajan ettei aika oikein riitä kun töissäkin täytyy vielä juosta - kohta alkaa onneksi loma!!!

Tässä heti alkuun kuva rekuista kesäisellä pellolla :)



Mennäänpä järjestyksessä eli aloitetaan Nekusta!

Ollaan treenattu agia aika kevyesti ja muutaman kerran käyty testaamassa kisaamista epiksissä ja virallisissa kisoissakin. Hallilla kepit sujuu jo tosi hyvin, mutta sitten radalla välillä homma lähtee ihan lapasesta ;) Nekku vaan haukkuu ja murisee eikä mene esteille - hassu koira!

Mutta siis muutaman kerran ollaan onnistuttukin. HSKK:n hallimestaruuskisoissa oltiin Nekun kanssa kisaavien ykkösiä! Ja nyt kesäkuun lopulla Purinalla agikisoissa saatiin eka LUVA kakkosluokasta ja oltiin kolmansia :) Kyllä se siitä - täytyy vaan juosta epiksissä ja kisoissa niin tulee rutiinia.

Nadan kanssa ollaan kisattu ja treenattu - nyt kuitenkin pidetään kisataukoa ja otetaan kontaktit ihan alusta asti uudelleen. Ne on kuitenkin ne mistä virheet tulee ja viime aikoina lopetinkin radat aina kontaktien uusintaan ja keräiltiin komea HYL-rivistö ;)
Mutta koira ei selvästi tiedä mitä siellä puomin tai A.n alaosassa tulee tehdä - oma moka kun ei tullut opetettua, mutta kaikkea ei voi tietää ensimmäisen agikoiran kohdalla. Seuraavan kanssa on jo vähän viisaampi.

Tehtiin upea reissu Jyväskylään Agi SM-kisoihin - meillä on niin mahti porukka HSKK:ssa!!

Perjantaina paikan päälle ja osallistuttiin kaikille kolmosille avoimiin iltakisoihin. Agiradalla Nada otti kontaktit hyvin ja meno oli muutenkin sujuvaa, mutta okseri oli niin leveä että Nada huomasi vasta esteen päällä että se vaan jatkuu ja tiputti takimmaisen riman. Tuloksena siis 5 virhettä ja tulos 44/132 - ei huono kun Suomen kärkijoukko oli siellä kisaamassa :)
Toisena oli  Salme Mujusen hyppyrata - taisi itse nimittää sitä "putkihelvetiksi" ;)
Nada meni sen hyvin ja siitä puhdas nolla ja sijoitus 9/88!!! Tässä Jennin kuvaama video radalta: Nada SM iltakisa hyppyrata

Joukkuekisoissa rata oli Seppo Savikon käsialaa - oli kiva rata, rimakorkeus kaikissa 65cm. Jätin Nadan alkuun normaalisti, mutta otti muutamia askeleita eteenpäin ja jäi seisomaan. Itse olin edennyt kolmannelle esteelle koiraa kutsumaan. Kutsuin koiraa ja se viuhahti esteen ali...hyllyhän siitä tuli kun ehti hypätä heti toisenkin esteen joka oli okseri . Luultavasti Nada ei edes enään edes huomannut ensimmäistä estettä, kun vaan katsoin eteen okserille ja minuun - koira on  kuitenkin vain alle 44cm ja rimat oli siis yli 20cm korkeammalla. Muuten rata taas meni ihan sujuvasti, kaikki rimat pysyi ylhäällä...puomin kontakti kyllä loikattiin yli.

Nyt siis treenaillaan kontakteja ja käydään Lotan treeneissä kesän ajan - huippua! Ja tietty uidaan! Nada tykkää siitä kovasti, mutta uinti asento ei ole kovin hyvä - ostinkin pelastusliivit avuksi  jos se oikea uintiasento löytyisi :)

Snautsereiden erkkarissa käytiin näyttäytymässä, Nada sai EH:n. Lähes kaikissa Nadan arvosteluissa on sanottu että köyristää selkää seistessä ja juostessa ja eipä sillä olekaan sellainen suora "laskeva" selkälinja. Sillä taitaa olla niin isot lihakset kun hyppii kovasti esteitä - oli ne sitten agiesteitä tai kiviä metsässä ;D
Olkoon näytelmät - me keskitytään hauskaan agiin!!



Nikita on hieman ehkä "aikuistunut". Kaikkea on ehtinyt tapahtua kuten esimerkiksi jalka on ollut paketissa - liukastui portaissa ja just terävä reuna osui jalkaan ja viilsi pitkän haavan takajalkaan. Pari viikkoa sitten hihnassa liikkumista - huh, onneks se on ohi! Virtaa oli aikalailla ylimäärin sen jälkeen!!

Hakumetsässä ollaan käyty säännöllisesti koko kevät ja Nikita on motivoitunut, innokas ja käyttää nenäänsä hyvin! Nyt ollaan pikkuhiljaa alettu ottamaan ilmaisua mukaan ja kyllä se sieltä lähtee! :)
Pitäis motivoida itsensä tekemään tottistakin, mutta aikalailla vähiin on jäänyt...

Agia sen sijaan ollaan jonkun verran treenailtu. Muutamia kertoja ihan ryhmässäkin ja siellä se on paljon rankempaa kun pitää keskittyä muuhunkin kuin vaan omiin juttuihin :) Sitäkin vois treenata enemmän, mutta ei meillä ole kiire mihinkään! Nautitaan kesästä ja uidaan ja pidetään hauskaa!
Nikita uikin hyvin ja mielellään - ja juoksee lujaa!! Olis kiva kokeilla joskus vinttikoiraradalla vieheen perässä juoksemista :)

Nikitan kanssa käytiin parissa näytelmissäkin. Kummassakin oli aikalailla samanlainen arvostelu - toisessa vaan junioriluokan koiran olisi pitänyt olla jo "valmis" ja Nikita sai EH:n. Toisessa taas sai ERIn, SERTin ja oli ROP!


Hyvää kesää kaikille!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Talvea

Jaahas, jopas on aikaa vierähtänyt viime päivityksestä!! Mutta ei me toimettomana olla maattu - päinvastoin!

Nadan kanssa ollaan kisattu vaihtelevalla menestyksellä ja muutenkin hyvin vaihtelevasti... ;)
Tammikuun alkuun loppuneet juoksut on vaikuttanut neitiin vielä hyvin voimakkaastui. On ollut hyvin herkkä kaikenlaiselle kosketukselle ja yksissä kisoissa muuten meni tosi kivasti mutta putket....hohhoijaa - neiti sipsutteli ne niin ettei vaan osu putkeen kehollaan. Ajattelin jo että tuleeko se ollenkaan putkesta ulos!! Heh, hassu koira!

Sittemmin ollaan saatu vauhtia ja ohjauksetkin on sujuneet huomattavasti paremmin - paitsi nyt yksissä kisoissa sekoilin niin totaalisesti että tuomarikin vain naureskeli! Ihan mojova flunssa oli kyllä päällä - se saattoi auttaa sekoiluun - MUTTA koira meni ihan juuri niinkuin ohjasin - tosi hyvin! Mitäs ohjasin väärin!

Ja sitten vaan on ollut sen verran vaikeita ratoja että mun ohjaus ei ole ollut tarkkaa ja koira ei ole tiennyt mihin mennä. Niistä kisoista vain muutama sai yleensäkin tuloksen 25 koirakosta.

Nekun kanssa on tarkoitus mennä kisaamaan pitkästä aikaa - lähinnä katsomaan millä tasolla nyt mennään :) Saattaa olla että kadotan sen pikkukiitäjän jonnekin siellä radalla, mutta ainakin muilla on sitten hauskaa!!

Nikitan kanssa ollaan myös aloitettu ryhmässä treenaaminen ja se onkin paljon väsyttävämpää kuin omineen treenaaminen. Ja kun muut omat koirat ei ole mukana, niin kaikki on niin erilaista!




Nyt on luntakin niin paljon että Nekku hukkuu lumeen ja Nikitankin saa - jos nyt ei väsymään niin ainakin hidastamaan vauhtiaan kun umpihangessa joutuu juoksemaan :) Yksi uusi TODELLA hauska lelu on hevosille tarkoitettu iso pallo! Sidoin siihen vielä narun kiinni, jotta pääsee vetämään sitä perässä. Hetken aikaa sai leikkiä itsekseen, mutta jo sai kahvan rikki sillä aikaa...terävät on hampaat!
Toinen hyvä lelu on se hevosten täyskuminen ruokakuppi, mutta sekin alkaa mennä rikki. Ei tolla hyeenalla mikään kestä ;)

Nada juoksisi itsensä varmaan hengiltä pallon perässä! Siinä se kuumenee niin että Nikitankaan on turha tulla sanomaan mitään. Kuitenkaan agikentällä pallo ei kiinnosta lainkaan - siellä nami on paras palkka ja ne esteet itsessään!

Ulkona on nyt niin hieno keli että pakko mennä sinne! Tänään vielä tiedossa hakua ja agia :)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusi vuosi - uudet kujeet :)

Joulu ja uusi vuosi vietetty - arki alkaa taas...

Joulu meni rauhassa - itseasiassa todella rauhassa Tapaninpäivän aamusta lähtien - myrksy ja Fortum pitivät siitä huolen. 2,5 vuorokautta ilman sähköjä. Tietyllä tavalla rauhoittava kokemus - oli pakko vaan olla ilman nykyajan mukavuuksia ja lämmittää talo takoilla ja valaista kynttilöillä. Otsalamppujen valossa tehtiin sitten tärkeimmät askareet. Onneksi ei ollut kovin kylmää niin vesi pysyi auki - helpotti hevosten vesitilannetta.
Kun kuitenkin on vuoden pimein aika eikä lunta, niin nyt todella huomasi että pimeää on - mistään ei tule valoa.

Jouluaattoaamun ratsastus oli sateisessa säässä ilman lunta - mutta perinteistä ei poiketa :)


Väliviikolla onneksi tuli jo hiukan pakkasta ja oli mukava kun koirat ei kantaneet kuraa sisään - ihanaa päästää ne vaan sisään ilman tassujenpyyhkimisrumbaa! Pellolla olikin sitten mukavaa juoksennella ja aurinkokin paistoi!!




Nada parka liukastui pellolla niin, että kannuskynsi katkesi. Käytiin eläinlääkärillä leikkaamassa se kunnolla ettei osu uudelleen johonkin ja haittaa elämää muutenkin. Nada on kyllä aikamoinen dramaqueen noissa hommissa. Jo ennenkuin mikään osuu siihen niin täytyy hieman huutaa...mutta kun namipussi rapisee niin kaikki muu unohtuu ja herkeämätön tuijotus sen suuntaan alkaa =D

Väliviikon lopussa Nadankin juoksut oli ohi ja päästiin käväsemään hallilla senkin kanssa! Voi sitä riemua ja intoa!! Ei meinannut karvoissaan pysyä!! Pakkohan se oli kuitenkin käydä testaamassa, kun kisat olis heti Uudenvuoden päivänä....ekat kolmosen kisat - KÄÄÄK!!

Huomasin että Nikita on sisäistänyt hyvin kontaktit. Tehdään niitä aina erikseen ja nyt vasta ollaan alettu ottamaan koko puomiakin. Käytiin yhdessä sitten viemässä palkka puomin alastulolle ja mentiin toiseen päähän - koira oli siis irti. Sitten liikkeelle, puomille meno käsky (jota siis ei vielä oikein osaa) ja Nikita säntää täysii puomin ohi palkalle. Ehdin vaan ajatella että voi ei, nyt saa palkan väärästä toiminnasta MUTTA Nikitapa toisessa päässä meni sivusta kontaktille ja otti namin!! Ja siinä sitten odotteli minua =D

Keinunkin pääsi vahingossa testaamaan, meni sen innoissaan läpi, ihmetteli että mihis alusta katosi ja tuli keinun palauduttua alkupään kontaktille odottamaan palkkaa. Uskomattoman hauska tyyppi!


Keksittiin oikein hyvä lelu Nikitalle - täyskuminen hevosten ruoka-astia!! Ei saa rikki ja saa vastusta hyvin kun itse seisoo sen päällä - en tiedä kuinka kauan jaksais riehua sen kanssa, luultavasti hyvin kauan. Sisään en ole sitä viitsinyt kuitenkaan ottaa - tuskin olis mitään ehjää kohta enään kun heittelis sitä ympäriinsä. Ei ole kovin helppoa pitää tätä palkkaa kuitenkaan mukana treeneissä ;)



Uusi Vuosi vaihtui oikein mukavasti ja meillä oli niin hauskaa! Kukaan koirista ei reagoinut mitenkään paukutteluun - toki ne oli sisällä pahimman ajan ettei lähde jahtaamaan raketteja! Sen verran saalisviettisiä ovat! Nikita on valitettavasti lähtenyt pari kertaa jäniksen perään - onneksi pellolla siten että ei ole tietä lähellä, mutta eipä se kivaa ole. Tosi voimakkaasti menee hajujen perässä lenkeillä, mutta en nyt kiinnikään viitsi pitää koko aikaa. Ehkä se johtuu iästä, mutta jotain täytyy kehittää ettei tarvi alkaa kiinni pitämään koko ajan.. Pellolla varsinkin ei oikein mikään palkka kiinnosta - koko ajan täytyy vahän kuikuilla muualle jos vaikka pupu tai joku muu näkysi tai haju tulis nenään ;)

Uuden Vuoden päivänä oli sitten kisat....onneksi eka lähtö vasta 18.30 - himppasen vähillä unilla edellinen yö kuitenkin mentiin :)
Nada oli intoa täynnä kun pääsi yksin reissuun ja täytyy sanoa että ihmeen vähän mua ennakkoaavistuksista huolimatta jännitti. Mentiinkin sillä asenteella että pidetään hauskaa ja katsoaan mitä tapahtuu kahden kuukauden täydellisen agitauon jälkeen.
Eka rata meni kivasti - Nada meni hyvin, mutta olin liian hätäinen ja huitasin sen putkeen huolimattomasti ja lähdin pois siitä niin Nada tuli takas kysymään että eikö mennäkään tänne. Vähän hitaalla sitä kävi, muutamassa kohdassa en tehnyt niinkuin suunnittelin ja juoksin vaan jonka takia Nada joutui kurvaamaan aikamoisia kaarroksia, mutta muuten puhdas rata! 5 virhettä siis siitä putkesta. Oon kyllä ihan tyytyväinen vaikka ite mokailinkin :)

Toinen rata oli hyppyrata ja vaikeampi kuin eka rata, mutta ihan mukavalta vaikutti. Lähdettiin hyvin liikkeelle ja tokan hypyn jälkeen Nada väisti ja käveli hiukan ontuen. Päätin keskeyttää homman ja ihan hetken kuluttua Nada käveli taas ihan normaalisti, mutta parempi etten jatkanut kun ei tiennyt mitä tapahtui. Jälkeenpäin keksin, että saattoi olla se kynsi joka on leikattu kun hermothan on nyt ihan pinnassa siinä päässä ja kakkosesteen jälkeen oli tiukka kurvi jossa moni koira oli lähes kylkimyyryssä liikkeessä.

Tosi tyytyväinen olen kuitenkin kokonaisuuteen - koira oli loistava!! Tästä on hyvä jatkaa!





OIKEIN ONNELLISTA JA MENESTYKSEKÄSTÄ VUOTTA 2012 KAIKILLE!